Mikä on Hope?

Hope syntyi pääkaupunkiseudulla äitien perustamana vuonna 2009, Tampereelle se kotiutui kaksi vuotta myöhemmin, ja nyt ympäri Suomea on 20 Hopea tuomassa toivoa vähävaraisten lapsiperheiden arkeen. Hopen nopea kasvu ja levittäytyminen on kertonut meille paitsi valtavasta avuntarpeesta, myös ihmisten halusta auttaa. Tarvitaan vain joku, joka vie avun perille, ja siksi on Hope.

Olemme poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumattomia, eikä meillä ole kynnystä auttamiseen . Apumme on käytännöllistä ja selkeää: keräämällä tavara- ja vaatelahjoituksia  voimme jakaa niitä tarvitseville lapsille. Tuemme myös lasten harrastuksia maksamalla kausimaksuja, koska lapsen ja nuoren oma harrastus saattaa olla juuri se, joka kannattelee  kasvuikäistä vaikeassakin perhetilanteessa.

Tampereella toimii Suomen toiseksi suurin Hope, asiakasperheitä meillä on noin 1500, ja näissä on lapsia on yli 3000. Jokainen vuosi on ollut kasvun vuosi ja se  kertoo siitä, miten yhä useampi perhe on joutunut taloudelliseen ahdinkoon. Jokainen tarina on erilainen, mutta yhteistä on se, miten jokainen vanhempi haluaa, että hänen lapsensa saisi samat mahdollisuudet kuin muutkin ikäisensä.

Toimimme vahvasti vapaaehtoisvoimin ja välityömarkkinoiden turvin. Vapaaehtoistyötä tehdään talkoohengessä kuukausittain satoja tunteja. Uskomme, että hyvän kierre syntyy tekemällä itse sitä mistä puhuu. Voimme kuitenkin antaa vain sitä, mitä meillä on, siis sitä, mitä olemme saaneet lahjoituksena. Yksityisten ihmisten ja yritysten tuki on tässä kohden korvaamatonta.

Meillä ei myydä mitään, vaan meille lahjoitettu tavara vaihtaa omistajaa ilman rahaa.  Monelle kirpputorihinnatkin ovat liikaa, ja vaatehankintoja tehdessä joutuu tinkimään vaikkapa lääkkeistä tai bussikortista.  Jokainen toppahaalari, sormikas- tai kumisaapaspari on iso apu vähävaraisen perheen arkeen – lapsen ei tarvitse palella, eikä varpaat kastu.

Organisaatiomme on kevyt, eikä kuluja juuri ole, joten meille lahjoitettu rahakin voidaan käyttää asiakkaidemme hyväksi. Rahalla pystymme hankkimaan elämyksiä ja iloa perheille, joiden arki on usein vain selviytymistä. Rahalla voimme myös ostaa sitä, mitä emme lahjoituksena saa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti