Mitalimies

Pari viikkoa sitten Hopeen astelivat äiti ja alle kouluikäinen poika. Äiti kertoi, että pojan toiveesta oltiin liikkeelle lähdetty. Pieni mies oli tehnyt päätöksen, hän  halusi  lahjoittaa omia lelujaan. Isoon kassiin oli huolella pakattu toimivia ja  hyväkuntoisia aarteita. Paristotkin oli laiteltu paikoilleen autoon, kaikki oli valmista uudelle leikkijälle. Pieni lahjoittaja poistui paikalta hyvillä mielin, eikä leluista luopuminen näyttänyt yhtään vaikealta.

Tällä pienellä lahjoittajalla oli kaulassaan kiiltelevä mitali, joka oli  kuulemma palkinto aamuisesta reippaudesta lääkärikäynnillä. Todellisten urotekojen päivä siis! Ja hän oli kyllä mitalinsa ansainnut, sillä paitsi lääkärissä tehdyt kokeet, myös leluista luopuminen vaatii pieneltä mieheltä, jos ei vallan rohkeutta, niin ainakin sankarillista mieltä. Olisin siis voinut mitalin antaa minäkin pienelle arjen sankarille.

Kotona oli ehkä puhuttu siitä, miten kaikilla lapsilla ei ole mahdollisuutta saada uusia leluja, mutta useimmilla niitä on liikaakin niin, että joskus on vaikea keskittyä yhteenkään leluun.  Ehkä lelulaatikkoon unohtuneet vähän liian lapselliset lelut ihan vaativat päästä uusiin leikkeihin. Pieni poika oli oivaltanut, että lelun tehtävä on leikki, ja hänen jälkeensä lelu saa ihan uuden elämän uuden lapsen leikeissä.

Lelulaatikoita tyhjennellessä olisi kuitenkin joskus myönnettävä, että lelunkin aika on loppunut, eikä rikkinäinen, likainen auto, nukke tai nalle ilahduta enää ketään. Silti meille tulee valtavasti pyörättömiä ”kolaroituja” autoja ja  silmättömiä nukkeja, joita saattaa vielä vaivata pahanlaatuinen pälvikalju. Jos värityskirja on jo täyteen väritetty ja tarrakirjan tarrat liimattu, on myönnettävä, että se on tehtävänsä tehnyt. Reikäinen, ilmaton pallo tai sutattu kirja on lohduton näky.

Meille lahjoitetaan  surullisen paljon tavaraa, joka on lähinnä roskaa tai todella luovan kierrättäjän askartelumateriaalia. Lastenhuoneen romulaatikon sisältö on saatettu kipata säkkiin, säkki tuotu meille ja me käytämme paljon aikaa selvitellessämme mitkä sekalaiset palapelin palat kuuluvat mihinkin palapeliin ja seulomme joukosta purkkamöykyt, irtonaiset lelujen osat, kivet ja nukkaiset karamellit. Roskatynnyri täyttyy, eikä hyllyyn vietävää ole paljoa.

Siksi mitalimiehemme on mitalin ansainnut. Ehjät ja toimivat lelut ovat meillä harvinaisia, ja siksi sitäkin arvokkaampia. Tuntuu ihan juhlalta, kun poimimme lahjoituskassista hyväkuntoisia  leluja ja tiedämme, että sama ilo jatkuu kun uusi leikkijä aloittaa leikin. Auto pääsee kilparadalle, nalle kainaloon ja nukke vaunuihin. Lelu kiertää ja leikki jatkuu.

Sininen ovi

Tervetuloa seuraamaan Hope Tampereen blogia! Sininen ovi Lielahdessa avautuu Hopen arkeen ja toivomme, että kurkistat sisään myös tämän blogin kautta.

Tamperelainen Hope on ollut olemassa jo kahdeksan vuotta ja muuttojakin on ollut monta. Nyt Hopen koti on ollut Lielahdessa jo tovin, ja toivottavasti muutto ei ole ajankohtainen pitkään aikaan! Muuttojen haastetta kuvaa, kun miettii, että jokaisessa muutossa mukaan pakataan tavaraa 3000 lapselle. Jokainen kolmenkin lapsen kamppeet pakannut tietää, millaisesta operaatiosta on kyse. Toivomme siis, että saamme majailla sinisen oven takana vielä pitkään.

Viime vuonna apuamme sai siis yli 3000 lasta. Se on pitkä rivi lapsia, jos kaikki seisoisivat käsi kädessä, ja siellä taustalla vilkuttaisivat vielä heidän vanhempansa. Sinisestä ovesta astuu sisään ihan joka päivä uusi perhe, joka ei enää selviydy talouden taakastaan yksin. Onneksi samasta ovesta ilmestyvät myös ne lukuisat kassit, pussit ja nyssäkät, jotka sisältävät vaikkapa kurahousut, kumisaappaat, kattilan, rippimekon, supermies-pussilakanan ja Kanin loikka-pelin, eli kaikkea sitä, mitä perheet meiltä saavat. Ilman lahjoittajia ei ole Hopea; ilman antajaa ei ole saajaakaan.

Hopen keskeisin ajatus onkin se, että se antaa, jolla on ja se saa, jolla ei ole. Hope on mahdollistamassa tämän hyvän ketjun ihmiseltä toiselle. Olemme usein huomanneet, että myös meidän asiakkaamme haluavat jatkaa hyvän kiertokulkua. He ovat saaneet apua silloin kun ovat sitä kipeimmin tarvinneet, ja haluavat auttaa heti kun se on mahdollista. Useimmilla  meistä on jotain annettavaa, ehkä se  on tavaraa, tai  vaikka aikaa.

Toivottavasti tavataan sinisen oven takana – Lielahdessa tai sitten täällä blogissa!